Repa: Verhoinspiraatio ja toimistohame

Huh huh, kun olen väsynyt! Aamulla oli oikein pirteä ja toimelias olo, mutta kyllä koulu pitää huolen siitä, ettei se kestä. Vaatteet, jotka olivat ylläni sunnuntaina upeasti menneessa konsertissa, saatte nähdä myöhemmin, nyt siis tämän päiväinen asu. Tuossa ovat nuo ihanat nilkkurit, joissa on kiva matalahko korko ja kauhean epämukavaa kävellä pidempään. ^^


Ja päivän asusteet (joskaan uusia epälasejani en jaksanut koko päivää pitää päässäni). Korvakoru itse tehty, rannekellon löysin kirppikseltä ja siitä on nykyisin patterit loppu. Koen suurta riemua saadessani aina vartin välein siirtää sen oikeaan aikaan.



Ja niinpä koulun jälkeen äidinkielen aineen kirjoittamisen sijaan sain mahtavan idean muuttaa huoneeni hieman hempeämmäksi, ja vaihdoin oranssit verhot valkoisiin. Operaatioon meni tuntikausia, kun valkoiset verhot piti silittää ja nipsuttimia piti etsiä lisää ja kaikkea mahdollista, ja projektiin kun lisättiin vielä muutaman laatikon läpikäyminen ja tyhjennys, niin aloin olla valmis siinä kahdeksan maissa. Aloitin siis puoli viideltä. Tässä tällaiset ennen ja jälkeen kuvat:

(ennen) Ei se oikeasti noin oranssilta näyttänyt, kamera meni ihan sekaisin..


(jälkeen)

Ciao!

Kommentit

Suositut tekstit