Repa: Häät ja muuta mukavaa

Eilen viivyttiin kymmeneen asti illalla serkkuni upeissa 1800-luvun tyylisissä häissä - vaikka tunsinkin olevani vähän väärässä paikassa. Serkku on siis hevi-ihmisiä, samoin kuin oli muutamaa lukuunottamatta jokainen muu häävieras, joten melkein kaikki olivat pukeutuneet mielettömiin mustiin ja todella 1800-lukuisiin mekkoihin ja pukuihin. Tunsin välillä eksyneeni vampyyrien teekutsuille (mikä ei tietenkään ollut miinusta!). Mutta häät olivat joka tapauksessa mielettömän upeat, ja kaikki näyttivät kauniilta ja olivat rentoja tyyppejä. Tässä vaatteeni siellä:


Hame alkoi muuten puristaa oikein mukavasti kun söin! Kakku oli kyllä herkullista.




Ja tässä vielä toissapäiväinen asuni (hieman myöhässä). Aamulla tunsin oloni jokseenkin metsänhengeksi ja sitten valitsin tällaiset vaatteet.

Nuo kengät ovat ihanat, ostin ne kirpputorilta kahdella eurolla, mutta ne ovat nahkaa eikä niitä oikein nyt syksyllä sateisten säiden johdosta uskalla käyttää kovin usein. Omistuksessani ovat muuten nykyisin myös uudet mustat tennarit, eikä tarvitse enää kärvistellä reikä pohjassa.



Tämän päiväinen asuni oli kerrassaan yksinkertainen, en jaksanut laittautua, joten pukeuduin suosiolla t-paitaan ja farkkuihin. Enkä tietenkään jaksanut vaivautua kuvaamaan sitä. Rintakoruni haluaisin kuitenkin esitellä, värkkäsin sen viime viikolla tinalangasta ja hakaneulasta. Yhden päivän käytön jälkeen se on oikeastaan jo entinen, mutta ehkä sitä voisi vielä käyttää. Rautalanka olisi kestävämpää tietenkin, mutta tinalanka on hieman hopeaisemmän väristä.

Rakastan muutenkin värkätä kaikkea pientä tina- ja rautalangasta! Olen askarrellut korvakorun, kissan, kirahvin, kitaristihahmon ja rumpalihahmon sekä tuon. Suurin osa niistä on kylläkin mennyt lahjaksi kavereille. ^^

Merci!

Kommentit

Suositut tekstit