Repa: Maanantai, usvainen ja kaunis.

Ei himputti, taidan olla vilustumassa.

Aamu alkoi oikein hyvin, aurinko paistoi ja oli pirteä olo ja kaikki oli kaunista, mutta iltapäivällä kun olin päässyt kotiin, niin alkoi väsyttää kamalasti ja nyt on oikein flunssainen olo. Ja huomenna tietenkin koulukuvaukset. Tosi mukavaa. Toisaalta kun miettii, tänään aamulla ajattelin että kaikki menee pieleen, kun en meinannut päästä lähtemään kotota, avaimet oli hukassa ja kuulokkeet tarrasi ainakin kolmesti pyörän soittokelloon. Huoh. No, yritän huomenna selvitä edes sinne kuvaukseen, kun kerran viimeinen peruskouluvuosi ja kaikkea. Kyllä se yhden aivokalvontulehduksen maksaa.

Aamulla siis kulutin huomattavan ajan miettiessäni päivän vaatteita ja päädyin lopulta erikoisemman puutteessa perusasuuni, eli oranssiin hameeseen, mustaan paitaan ja harmaaseen neuleeseen. Vaihteen vuoksi kuitenkin lisäsin yhden miljoona vuotta hyllyssni riippuneista silkkinauhoistani rusettina paitaan.





Puoli seitsemän aikaan aamulla oli ihanan usvaista, ja ikkunassa odotteli tällainen maisema.



Eilen päivä kului laiskotellessa, ja äiti leipoi kivoja sipuli-sämpylä juttuja, ja niitä sitten mussutettiin maidon kanssa.




Toivon tosiaan, että tämä flunssa ei pahene tästä, vaikka se aika epätodennäköistä onkin. Jos kuume nousee kauheasti, en varmaan kauheasti päivittele täällä, vaikkakin yleensä flunssapäiväni olenkin netissä kuluttanut.. ^^

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Lily ja Repa, teidän blogi on mainiota luettavaa. :) Kuvatkin ovat OK ja niitä on riittävästi. Jos saa juttutoiveita esittää, niin voisitte esitellä vaatetyyliänne, että miten se on muuttunut vuosien varrella <: Repan maanantaisessa asussa värit sopivat yhteen.
Susa sanoi…
Kiitos tosi paljon kommentista! Kiitos myös juttutoiveesta, jossain vaiheessa varmaan toteutetaan se. :)
Tiia Tuulia sanoi…
Kiitokset minultakin :D
keas sanoi…
Olen ihan yllättynyt että olette (tai olitte tuota merkintää kirjoittaessa) vasta yläasteella. Olen lukenut (tai ainakin selannut ja katsonut kuvat) koko tämän blogin uusimmasta merkinnästä asti ja mielikuvani oli että olette jossain taidelukiossa :D
Susa sanoi…
Heh! Ainakin olemme hakeneet nyt taidelukioon, jospa päästäisiin sinne ensi syksynä :DD

Repa & Lily

Suositut tekstit